Näyttelytreenit

Näyttelytreeneissä harjoitellaan koiran esittämistä ja koiran esiintymistä virallisia koiranäyttelyitä varten. Virallisissa näyttelyissä tuomari tutkii pienikokoisen koiran pöydällä, ja isokokoisen koiran maassa. Koiran tulee ravata vetämättä koiran esittäjän eli handlerin vasemmalla puolella, sekä malttaa seisoa paikallaan, kun tuomari arvostelee koiraa. Tuomari saattaa mitata koiran säkäkorkeuden, ja jotkut koirat voivat säikähtää mittakeppiä. Treeneissä teemme sen koiralle tutuksi!

Treenejä järjestetään kahdelle eri ryhmälle; aloittelijoille joille kaikki näyttelysäännöt ja näyttelyn kulku ei ole vielä täysin tuttua (suositeltava lukemaan mm. näyttelysäännöt Suomen Kennelliiton sivuilta sekä oman rodun rotumääritelmä) ja jo kokeneemmille koirakoille. Näyttelytreeneissä koirat tottuvat häiriötekijöihin, muihin koiriin ja muihin ihmisiin.

Kokeneet treenien vetäjät antavat vinkkejä koiran parhaiden puolien esiintuomiseen ja osaavat treenata koiria erilaisin keinoin ja tyylein.

Järjestämme myös Junior Handler-treenejä innostuneille nuorille!